Toinen tunti takana elokuvan ihmeellisessä maailmassa. Tällä tunnilla olin ihan kuin lapsi karkkikaupassa: kamerat jaettiin. Kaikki tekniset vempeleet tietokoneista kameroihin ovat sydäntäni lähinnä siinä määrin, että saadessani tämän kauniin, upean uuden lelun käsiini olin ihan valmis kirmaamaan kadulle kuvatakseni mm. ruosteen muodostumista Kallion rännien pintaan. En kuitenkaan tiedä videokuvaamisesta oikeasti mitään. Ja uudesta lelustakin paljastui samantien kaikenlaisia pelottavia piirteitä: tottumani silmänräpäyksen sijasta sillä voi tallentaa jopa tunnin verran materiaalia. Valokuvaukseen tottuneena videokuvaus on vähän sama asia, jos ikänsä lyijykynällä tuhertaneelle annettaisiin ensimmäistä kertaa akvarellivärit: ilman tarkkaa suunnitelmaa lopputulos harvoin näyttää siltä mitä oli suunniteltu ja lopputulos leviää joka suuntaan ympäristön tehdessä omia temppujaan. Sekä lyijykynätuhertamisen että valokuvauksen ystävänä voin hetipaikalla myöntää, että minussa voi olla hieman pelokkaan kontrollifriikin vikaa - huono yhdistelmä sen kanssa, että yleensä suunnitteleminen tapahtuu työnskentelyn ollessa jo hyvää vauhtia käynnissä ideoita heittelemällä tyyliin "mitäs jos tää menis tonne ja tekis jotai".

Note to self: videokuvauksessa ei ole undo-nappulaa. Virheiden päälle voi kuvata, mutta ei loputtomiin(samaan tapaan kun akvarellipaperi ei siedä uudelleen ja uudelleen pesemistä) Tämä vaatii ihan uudenlaista keskittymiskykyä ja itsehillintää. Ideat eivät tallennu impulsiivisilla roiskaisuilla ainakaan vielä.

Jollain taitaa olla hieman traumaattisia kokemuksia viimejakson akvarellimaalauskurssista.

Palatakseni pelottavista videokameroista itse projektin edistymiseen: työnannossa kehotettiin miettimään omia lempielokuviamme ja niiden keinoja yms. Minun ja Veeran yhteinen all time-suosikki on Fear and Loath in Las Vegas, joka ei kyllä keskustelussa tullut kertaakaan esille ehkä senkin takia, ettei kumpikaan meistä kuvittele osaavansa luoda sellaista hulluuden riemuparaatia elokuvakameroiden eteen. Elokuva, josta me puhuimme ennen tuntia ja jonkin verran sen aikanakin on Jim Jarmuschin Coffee and Cigarettes-elokuva, joka koruttoman kuvakielensä ja dokumentinomaisuutensa takia sopisi tähän projektiin paremmin. Mielessä pyörii jonkinlainen toisinto elokuvan Twins-episodista.

Meidän versiomme olisi samalla jonkinlainen itseironinen kuvaus meistä itsestämme. Ongelmaksi saattaa muodostua ensinnäkin se, ettei tämä olisi varsinainen dokumentti. Toisekseen meistä kumpikaan ei ole varsinaisesti kotonaan kameran edessä, oikeastaan taidamme molemmat vältellä sitä niin pitkään kuin mahdollista. Mistä me puhuisimme? missä tämä kuvattaisiin?  Ei me osata olla luontevia kameran edessä. Pitäisikö keksiä jotain ihan muuta?