Parempi myöhään kuin ei milloinkaan on lause mitä olen hokenut paljon tällä viikolla. Siispä! tässäpä on joku kirjoitelmahärdelli dokumentista, mikä näin viikkoja sitten yle Teemalta.

Dokumentti oli nimeltään Kaniini alá Berliini ja tässä on sen traileri:

Dokumentti kertoi Berliinin muurista hieman eri näkökulmasta verrattuna totuttuun. Berliinin muuria ja sen ympärillä vallitsevia poliittisia olosuhteita tarkasteltiin muurien välissä olevalla viheralueella asuvien kaniinien näkökulmasta. Moodi oli kaiketi poeettinen ja kommentoiva, välillä kerronta oli lähes luontodokumenttimaista. Kuvamateriaali oli lähinnä vanhaa arkistokuvaa, ja videoiden vaihtuminen mustavalkoisesta värilliseksi kertoi ajan kulumisesta. Välillä dokumentissa oli aikalaisten haastatteluja.

Itselläni ei ennen dokumentin näkemistä ollut hajuakaan tästä sitkeästä kaniinipopulaatiosta, mutta ilmeisesti niiden kannat kukoistivat berliinissä pitkään muurin murtamisen jälkeenkin. Kaniini nousi jopa muurinvastaisten liikkeiden symboliksi (tämän opin dokumentista) sillä kaniinit olivat kaivaneet muurin alitse vieviä tunneleita ja olivat siis vapaita sen luomista rajoitteista. Dokumentista huomasi hienosti, kuinka tärkeä näkökulman rajaaminen on. Esimerkiksi muurin turvajärjestelyjen tiukentaminen oli kanien näkökulmasta positiivinen asia - nehän olivat muurin sisällä turvassa pedoilta ja liikenteeltä, kaikelta ulkopuoliselta häiriöltä. Onkin kiinnostavaa ajatella, että jos muuri olisi yhä pystyssä, olisi berliinin kaniineille voinut tapahtua jonkinlainen pikaevoluutio elinolosuhteiden ollessa niin suotuisat ja kantojen sukurutsutuessa sukupolvi toisensa jälkeen.

Eurooppalaisena dokumenttina tästä elokuvasta puuttui Amerikkalaisten dokumenttien viljelemä raivostuttava sensaatiohakuisuus ja jatkuva toisto, ja kaikenkaikkiaan Kaniini alá Berliini on erittäin nautittava katselukokemus.

Jej.